sunnuntai, 18. toukokuu 2008

Kokkola Match Show 18.5.2008

Blenmarin Brenna // Pienet koirat // PUN-2!
Meidät sijoitettiin pienten koirien joukkioon, onneksi. Kököttelin yksikseni kehän reunalla, kunnes juuri ennen vuoroani vanhempani saapuivat (olivat lymyilleet Anttilassa). Hieman aluksi mulkoilin arvostelupöytää, mihin monet pienet rodut asetetaan "Täytyy mainita tuomarille, ettei islantilaisia siinä arvostella". Tuomari osoittautui kuitenkin kokeneeksi ja mukavaksi. Hän tuumasikin minulle ennen kuin kerkesin suutani avata, ettei tätä koiraa arvostella pöydällä. Brenna hieman häntäänsä heilautti, muuten tapitti aika paljon minun kättä namin toivossa. Muutaman sille aina annan.
Tuomari kysyi rotua ja ikää, tuntui ainakin kuulleen rodusta. Jännitti, toivoin -suorastaan rukoilin- punaista. Punaisen nauhan "kehäsihteeri" sitten meille luovutti. Täytyy myöntää että on jo ajatuksista pyyhkiytynyt, kuka ihme sinisen saanut oli.. Mutta kiitin Brennaa suurilla kehuilla.
Punaisten ryhmäkehässä meitä oli uskoakseni hieman yli kymmenen, en laskenut, vilkaisin vain. Brennan lisäksi isoimmat koirat olivat kaksi(?) cockerspanielia. Toivoin sijoitusta, sillä tuomari oli mielestäni aika paljon katsonut Brennaa ja viivyttänyt katsettaan siinä. Neljäs sija hujahti kuitenkin ohi, kolmannnen sijan tuomari antoi vieressäni olleelle cockerille: aluksi tuomari tuli suoraan minua kohti, mutta noin metrin päässä kääntyikin yllättäen cockerin luokse onnittelemaan. Toiveeni alkoivat liiskaantua.. Toista sijaa jakaessaan katse oli aika tiukasti Brennassa, sinivalkoinen (ihanaa suomi ihanaa) ruusuke luovutettiin meille, minun sydän käväisi ilosta kurkussa ja Brenna sai aimo kehut ja rapsutukset. Ensimmäinen sija päätyi keeshondille. Mahtava päivä! Olin erittäin iloinen ja Brennan mahassa sijaitsi herkku jos toinenkin.
Muutaman kuvan laitoin äidin ja isän ottamaan minusta ja Brennasta, kotona otin itse kuvia. Pitääpä muistaa laittaa muutama tänne. :)

keskiviikko, 14. toukokuu 2008

Vaasa KV (27.4.2008)

Tähän tulee tekstiä..